Usein kysyttyä maakunta- ja sote-uudistuksesta

Olemme keränneet tälle sivulle usein esitettyjä kysymyksiä.
Voit selata kysymyksiä aihealueittain tai kirjoittaa kysymyksesi suoraan alla olevaan kenttään.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat palveluja, jotka valtio rahoittaa verovaroilla. Näitä ovat muun muassa

  • avoterveydenhuollon palvelut (tarkoittaa yleensä terveyskeskuksen vastaanottopalveluja sekä muun muassa ennaltaehkäiseviä neuvolapalveluja)
  • sairaalapalvelut
  • suun terveydenhuolto
  • mielenterveys- ja päihdepalvelut
  • lastensuojelu
  • vammaispalvelut
  • ikäihmisten asumispalvelut
  • kotihoito

 


Maakunta- ja sote-uudistuksessa selkiytetään Suomen julkinen hallinto kolmitasoiseksi: jatkossa on valtio, maakunta ja kunta.  Tarkoituksena on nykyaikaistaa hallinto ja palvelut niin, että niissä huomioidaan paremmin asiakkaan tarpeet ja että hallinto toteutuisi kustannustehokkaasti. Maakuntauudistuksen tavoitteena on sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto sekä luoda tarkoituksenmukainen työnjako valtion aluehallinnon, maakuntien ja kuntien välille.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta sekä kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja. Uudistuksen tavoitteena on myös tehdä palveluista sellaisia, että kaikilla olisi samankaltaiset mahdollisuudet valita ja käyttää niitä ja että niillä olisi parempi vaikutus ihmisiin. Lisäksi uudistuksen tavoitteena on hillitä kustannusten kasvua.

Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020.


Voimavaroja, kuten henkilöstöä, toimitiloja ja rahoitusta, voidaan käyttää nykyistä tehokkaammin, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjiä ovat nykyisten kuntien ja kuntayhtymien sijasta 18 maakuntaa. Hallinnollisen muutoksen lisäksi kestävyysvajeen vähentäminen edellyttää, että perustason ja erikoistason sosiaali- ja terveyspalvelut sovitetaan yhteen sujuvasti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakas saa tarpeidensa mukaista palvelua sujuvasti ja ilman turhia välikäsiä. Tällöin laitoshoitoa voidaan vähentää ja ennaltaehkäisevää työtä vahvistaa. Tällöin myös ikäihmiset tarvitsevat palveluita myöhemmin. Maakunnat ovat kuntia isompia ja vahvempia järjestäjiä, mikä mahdollistaa paremman työnjaon ja uusien palvelumuotojen tehokkaan käytön.

Merkittäviä säästöjä tuo myös se, että jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluissa hyödynnetään huomattavasti nykyistä laajemmin sähköisiä palveluita. Lisäksi erilaiset tietojärjestelmät toimivat hyvin yhteen, jolloin tieto kulkee eri toimijoiden välillä. Valtion ohjauksen on oltava riittävän vahva, jotta hyviä toimintatapoja voidaan levittää ja jotta varoja ja malleja palvelujen toteuttamiseksi voidaan suunnata oikealla tavalla oikeisiin paikkoihin.


Kiireellisellä hoidolla tarkoitetaan äkillisen sairastumisen, vamman, pitkäaikaissairauden vaikeutumisen tai toimintakyvyn alenemisen edellyttämää välitöntä arviota ja hoitoa, jota ei voida siirtää ilman sairauden pahenemista tai vamman vaikeutumista. Kiireellistä hoitoa on oltava saatavilla kaikkina vuorokauden aikoina. Kiireellinen hoito sisältää myös psykososiaalisen tuen, jota sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset toteuttavat yhdessä.


Vaativinta erikoisalapäivystystä tarjotaan 12 ympärivuorokautisen laajan päivystyksen yksikössä, joista viisi on kaikkein vaativinta hoitoa antavia yliopistollisia sairaaloita. Ne sijaitsevat Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Seitsemän muuta laajan päivystyksen keskussairaalaa olisivat Lahdessa, Lappeenrannassa, Porissa, Seinäjoella, Jyväskylässä, Joensuussa ja Rovaniemellä. Näissä sairaaloissa on jatkossa ympärivuorokautinen laaja, monen erikoisalan ja perusterveydenhuollon päivystys sekä sosiaalipäivystystä. Suun terveydenhuollon palvelut sisältyvät ympärivuorokautiseen päivystykseen siten, että yöpäivystys on keskitetty yliopistollisiin sairaaloihin. Laajan päivystyksen päivystysyksikössä on valmiudet hoitaa myös erityistilanteet. Ne pystyvät tukemaan muita päivystysyksiköitä, kuten muiden keskussairaaloiden ympärivuorokautisia yhteispäivystyksiä.

Matka-aika lähimpään laajan päivystysyksikön sairaalaan on puolella suomalaisista alle 30 minuuttia ja 80 prosentilla alle 50 minuuttia.


Uudistusten tavoite on varmistaa sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaille yhdenvertaiset, turvalliset palvelut ja taata, että palveluja tarjoavassa ja hoitavassa yksikössä on riittävästi osaamista. Siksi on välttämätöntä koota joitakin terveydenhuollon toimintoja vain ympärivuorokautisesti päivystäviin sairaaloihin. Näin voidaan varmistaa potilasturvallisuus ja henkilöstön riittävyys. Näin voidaan myös hillitä kustannusten kasvua.

Tavoitteena on myös edistää sosiaalihuollon yhdenvertaista saatavuutta ja saavutettavuutta terveydenhuollon rinnalla sekä virka-aikana että virka-ajan ulkopuolella. Asiakkaan tarpeisiin halutaan vasta entistä kokonaisvaltaisemmin sekä turvata tuen saantia ihmisten omissa arkiympäristöissä.


Sosiaali- ja terveyspalveluja saisi tuottaa vain palvelun tuottaja, joka on rekisteröity ja jonka palveluyksikkö on rekisteröity palvelun tuottajien rekisteriin.

Julkisia sote-palveluja voisivat tuottaa maakunnan liikelaitos sekä maakunnan yhtiö, yksityinen yritys ja ammatinharjoittaja sekä yhdistys, osuuskunta, säätiö tai muu yhteisö.

Kunnat eivät voisi tuottaa sote-palveluja.


Laissa määriteltäisiin mm. seuraavia perusvaatimuksia palvelun tuottajille.

  • Palvelun tuottaja ei saa olla konkurssissa tai liiketoimintakiellossa eikä tuottajalla saa olla ulosotossa verovelkoja tai muita julkisia velkoja.
  • Palvelun tuottajan toimitilojen ja välineiden on oltava riittävät ja asianmukaiset sekä toimintaan sopivat ja turvalliset.
  • Henkilöstöä täytyy olla riittävästi asiakkaiden ja potilaiden palvelujen tarpeeseen ja lukumäärään nähden. Henkilöstöllä täytyy olla asianmukainen koulutus.
  • Sosiaali- ja terveyspalvelun on oltava laadukasta, asiakaskeskeistä, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua. Toiminnalle on nimettävä vastuuhenkilö.
  • Palvelun tuottajan on valvottava oman toimintansa laatua ja asianmukaisuutta sekä asiakas- ja potilasturvallisuutta. Tätä varten laaditaan julkisesti nähtävillä oleva omavalvontasuunnitelma.

Rekisteriviranomainen voisi tarvittaessa tehdä ennakkotarkastuksen palveluyksikössä ennen sen rekisteriin merkitsemistä. Ennakkotarkastuksessa selvitetään toimintaedellytykset sekä varmistetaan asiakas- ja potilasturvallisuus.

Ennakkotarkastuksen tarpeellisuuden arvioinnissa otettaisiin huomioon erityisesti palvelun tuottajan toiminnan sisältö sekä asiakas- ja potilaskohderyhmä. Kaikki sairaalat ja vaativan sosiaalihuollon palveluyksiköt tarkistettaisiin ennen yksikön rekisteriin merkitsemistä.


Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan ja ohjaa maakuntien taloudenpitoa. Maakuntien yleiskatteinen rahoitus kootaan valtion talousarviossa yhdelle momentille, josta se jaetaan maakunnille maakuntien rahoituslakiin kirjattujen jakotekijöiden perusteella. Maakuntien rahoituslaki sääntelee maakuntien yleiskatteellista rahoitusta. Yleiskatteellisen rahoituksen lisäksi maakunnille kohdistetaan myös erillisrahoitusta tiettyihin erityisesti EU-lähtöisiin rahastoihin ja ohjelmiin kytkeytyviin sekä maantieteellisesti hyvin rajatusti kohdentuviin tehtäviin.

Maakunnilla ei ole verotusoikeutta uudistuksen voimaantullessa, joten niiden tulonlähteinä ovat valtion rahoitus sekä asiakas- ja käyttömaksut. Maakunnilla ei ole myöskään muita merkittäviä tulonlähteitä. Valtio voi tarvittaessa myöntää maakunnan maksuvalmiusongelmiin lyhytaikaista lainaa tai valtiontakauksia sekä harkinnanvaraista lisärahoitusta. Lisäksi maakunta voi ottaa rahoituslaitokselta lyhytaikaista lainaa.

 


Eduskunnassa käsiteltävänä olevan Maakuntalakiluonnoksen 97 §:n mukaan maakunnan on laadittava talousarvionsa siten, että maakunnan toiminnan ja investointien rahavirta on tasapainossa tai ylijäämäinen viimeistään talousarviovuotta seuraavan vuoden päättyessä. Lähtökohtaisesti lainsäädäntö siten velvoittaa maakuntaa budjetoimaan menonsa käytettävissä olevan rahoituksen mukaan.

Käytännössä menot voivat monestakin syystä toteutua suurempina kuin on budjetoitu. Maakuntien rahoituksesta annettavaksi valmistellun lakiluonnoksen nojalla valtion rahoitus maksettaisiin maakunnille varainhoitovuoden alusta kuukausittain yhtä suurina erinä, viimeistään kuukauden 11. päivänä. Siten maakunta saisi rahoitusta myös joulukuussa. Tilanteessa, jossa maakunta on käyttänyt saamansa rahoituksen, maakunta voisi ottaa rahoituslaitokselta lyhytaikaista lainaa.

Rahoituslakiehdotukseen sisältyy myös useampia erityissäännöksiä taloudellisissa vaikeuksissa olevan maakunnan auttamiseksi. Säännösten perusteella maakunnalle voitaisiin myöntää valtion laina tai takaus maksuvalmiusongelmien korjaamista varten. Menettelyssä noudatettaisiin valtion lainanannosta sekä valtiontakauksesta ja valtiontakuusta annettua lakia, jota sovelletaan valtion talousarviossa osoitetusta määrärahasta myönnettävään valtion lainaan sekä eduskunnan suostumuksen perusteella myönnettävään valtiontakaukseen ja valtiontakuuseen. Maakunnalle voitaisiin myöntää taloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi myös valtionavustusta, jos se on välttämätöntä maakunnan järjestämien palvelujen turvaamiseksi. Valtion laina tai takaus olisi ensimmäinen vaihtoehto sellaisessa tilanteessa, jossa maakunnan taloudelliset ongelmat aiheutuisivat lähtökohtaisesti sen omista toimista. Valtionavustusta taas tulisi käyttää, jos yksittäisen maakunnan taloudellisten ongelmien ja kyvyttömyyden suoriutua velvoitteistaan arvioitaisiin aiheutuvan rahoituksen määräytymisperusteiden toimimattomuudesta. Lisäksi valtionavustus soveltuisi tilanteisiin, joissa maakunnan taloudelliset vaikeudet olisivat pitkäkestoisia ja uhkaisivat vaarantaa maakunnan taloudelliset sekä palvelujen järjestämiseen liittyvät edellytykset selvitä tehtävistään, eikä lainan tai takauksen arvioitaisi olevan tilanteessa riittävä.

Maakunnalle voitaisiin myöntää myös harkinnanvaraisesti ja tilapäisesti hakemuksesta lisärahoitusta valtion talousarvion rajoissa. Maakunnan rahoituksen harkinnanvarainen korottaminen olisi tarkoitettu sellaisiin tilanteisiin, joissa lisärahoituksen tarpeen aiheuttaneet syyt olisivat maakunnan toimista riippumattomia, äkillisiä, ennakoimattomia ja tilapäisiä. Lisärahoitus voisi perustua myös maakunnan paikallisiin erityisolosuhteisiin.  

Taloudellisissa vaikeuksissa olevaa maakuntaa voitaisiin siis auttaa useammilla eri tavoilla vaikeuksien luonteesta, laajuudesta ja ajankohdasta riippuen.


Maakunnan taloudenhoitoa koskevien säännösten lähtökohtana on maakunnan talouden pysyminen tasapainossa, jotta maakunnalla on edellytykset huolehtia lainsäädännön edellyttämistä palveluista ja tehtävistä. Valtion rahoituksen tarkoituksena on turvata maakunnille riittävät ja oikeasuhtaiset taloudelliset edellytykset suoriutua lakisääteisten tehtävien järjestämisestä.

Maakuntien rahoituslakiehdotuksen mukaiset määräytymisperusteet ja valtion rahoituksen kustannuspohja poikkeavat sisällöllisesti monelta osin nykyisestä kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmästä. Lisäksi maakunnilla ei ole – toisin kuin kunnilla – mahdollisuutta pidempiaikaiseen lainanottoon tai verojen korottamiseen. Perustettavien maakuntien sosiaali- ja terveyspalvelujen menojen erot ovat lähtötilanteessa myös suuret. Sen vuoksi uuteen järjestelmään on ehdotettu siirtymäaikaa vuoteen 2024 asti. Siirtymäajan kuluessa valtion rahoitus siirtyisi nykyisen järjestelmän avulla määriteltävästä kustannusperusteisesta rahoituksesta uuden järjestelmän mukaiseen laskennalliseen rahoitukseen. Maakuntien rahoituslakiehdotukseen on sisällytetty lisäksi edellä kuvattuja erilaisia poikkeusmekanismeja maakunnan taloudellisiin ongelmiin vastaamiseksi.

Maakunta voi omalla päätöksenteollaan ja toimillaan vaikuttaa taloudenhoitoonsa, kustannuskehitykseensä ja taloudentilaansa. Tästä huolimatta esimerkiksi uudistuksen toimeenpanovaiheen ennakoimattomat kustannukset, organisaatiouudistus sekä rahoitus- ja palvelujärjestelmän muutokset kuin myös niihin liittyvät ohjausmekanismit voivat vaikuttaa yksittäisten maakuntien tilanteeseen.

Maakuntien taloudelliseen tilanteeseen ja ongelmiin voidaan puuttua ja vaikuttaa jo varhaisemmassa vaiheessa maakuntalakiluonnoksessa säädettäväksi ehdotetussa valtion ja maakuntien vuosittaisessa neuvottelussa. Neuvottelussa mm. arvioidaan maakunnan kustannusten toteutunutta ja tulevaa kehitystä, valtion maakunnalle osoittaman rahoituksen ja maakunnan muun tulorahoituksen toteutunutta ja tulevaa kehitystä sekä maakunnassa toteutettavissa olevia kustannusten hallinnan kannalta välttämättömiä ja muita toimenpiteitä, joilla maakunnan tehtävien hoitaminen ja palvelujen saatavuus voitaisiin käytettävissä olevalla rahoituksella turvata.

Maakunnan taloustilanteen vaikeutumiseen liittyen maakuntalakiehdotukseen sisältyy myös maakunnan arviointimenettelyä koskevat säännökset. Niiden perusteella valtiovarainministeriön on käynnistettävä laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä arviointimenettely, jossa valtio ja maakunta arvioivat maakunnan taloudellisia sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen liittyviä edellytyksiä selvitä tehtävistään. Arviointimenettelyssä arviointiryhmä tekee ehdotuksen muun muassa maakunnan talouden tervehdyttämiseksi.  


Uudistuksen voimaanpanolaissa säädetään maakuntiin niiden perustamisvaiheessa asetettavasta väliaikaisesta valmistelutoimielimestä ja sen tehtävistä.

Maakunnan alueen maakunnan liitto, kunnat, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon yhteistoiminta-alueet, sairaanhoitopiirit, erityishuoltopiirit, pelastuslaitos, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja työ- ja elinkeinotoimisto sopivat väliaikaisen valmistelutoimielimen kokoonpanosta. Toimielimen asettaa maakunnan liitto.  

Väliaikainen toimielin vastaa maakunnan toiminnan ja hallinnon käynnistämisen valmistelusta siihen asti, kun maakuntavaltuusto on valittu. Valmistelutoimielimen päätösvalta on rajattu ja se voi tehdä vain määräaikaisesti maakuntaa sitovia päätöksiä.

 


Jokaisella maakunnalla on maakuntavaltuusto, joka vastaa maakunnan toiminnasta ja taloudesta sekä käyttää maakunnan ylintä päätösvaltaa. Maakuntavaltuustoon valitaan valtuutetut ja varavaltuutetut maakunnassa toimitettavissa maakuntavaaleissa. Maakuntavaltuuston toimikausi on neljä vuotta.

Maakuntavaltuusto asettaa maakuntahallituksen ja maakunnan muut toimielimet sekä valitsee maakuntajohtajan. Maakuntahallitus johtaa maakunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Maakuntajohtaja johtaa maakuntahallituksen alaisena maakunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa.

Maakuntavaltuuston tehtävistä säädetään maakuntalaissa. Maakuntavaltuustoa päättää mm. maakuntastrategiasta, maakunnan hallintosäännöstä sekä maakunnan talousarviosta ja taloussuunnitelmasta.


Maakunta- ja soteuudistus muuttaa kunnan roolia ja tehtäviä. Valtiovarainministeriö on asettanut Tulevaisuuden kunnan parlamentaarisen työryhmän sekä asiantuntijatyöryhmän. Tämän työn tavoitteena on määritellä parlamentaarisen valmistelun pohjalta visio tulevaisuuden kunnasta vuonna 2030. Tavoitteena on määritellä kuntien rooli ja tehtävät sekä asema suhteessa perustettaviin itsehallintoalueisiin. Painopisteinä tarkastelussa ovat kunnan rooli hyvinvoinnin, elinvoiman, yrittäjyyden ja työllisyyden edistäjänä sekä kuntademokratian vahvistaminen. Työn kuluessa kartoitetaan myös tarvittavat lainsäädäntömuutokset ja pitkän aikavälin kuntapolitiikan muutostarpeet.

Asiantuntijatyöryhmän tehtävänä on vastata hankkeen valmistelusta parlamentaarisen työryhmän linjausten mukaisesti sekä vastata parlamentaariselle ryhmälle tehtävästä valmistelusta koskien väliraporttia, pohjaselvitystä ja tulevaisuuden kunnan visiota sekä valmistella tarpeellisilta osin lainsäädäntöä koskevat ehdotukset hallituksen esityksiksi.

Hankkeen väliraportti julkaistiin helmikuussa 2017.

Lisätietoa hankkeesta: vm.fi/tulevaisuuden-kunta


Kyllä voi. Potilas voi esimerkiksi valita terveyskeskuksen. Hän voi myös käyttää yksityisiä terveyspalveluja ja saada niistä aiheutuvista kustannuksista Kela-korvauksia. Potilas voi myös valita erikoissairaanhoidon hoitopaikan Suomessa. Hän voi myös hakeutua hoitoon ulkomaille.  Sosiaalipalveluissa asiakkaalla ei tällä hetkellä ole samanlaista säädöksiin perustuvaa valinnanmahdollisuutta, mutta palveluseteleillä voi valita palveluita jossain määrin.

Lisätietoa nykyisestä hoitopaikan valinnasta:


Se tarkoittaa asiakkaan oikeutta valita itselleen sopiva sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaja, palveluyksikkö ja ammattihenkilö. Näitä valintaoikeuksia on tarkoitus laajentaa 1.1.2020 alkaen. Valinnanvapauslain luonnoksen mukaan julkisesti rahoitettuja sosiaali- ja terveyspalveluja voivat jatkossa tarjota asiakkaalle julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin toimijat, kuten järjestöt ja säätiöt. Asiakasmaksut ovat samasta palvelusta samat kaikilla palveluntarjoajilla. Asiakas voi valita nykyistä monipuolisemmin omaan tilanteeseensa sopivia palveluntuottajia.

  • Käytännössä asiakas voi listautua valitsemansa sosiaali- ja terveyskeskuksen (sote-keskus) asiakkaaksi ja valita lisäksi haluamansa hammashoitolan (suun hoidon yksikkö). Palveluntuottajan pitää olla maakunnan ja lupa- ja valvontaviranomaisen hyväksymä.
  • Asiakas voi saada myös asiakasseteleitä tai henkilökohtaisen budjetin, joilla voi hankkia asiakassuunnitelmaan kirjattuja sosiaali- ja terveyspalveluja.
  • Asiakas voisi myös valita maakunnan liikelaitoksen tuottamissa palveluissa, minkä maakunnan liikelaitoksen asiakkaaksi hän haluaa sekä valita palvelua antavan palveluyksikön, kuten sosiaaliaseman ja sairaalan. Maakunnan tuottamia palveluja ovat sosiaalipalvelut, erikoissairaanhoito ja eräät muut terveyspalvelut.
  • Asiakas voi valita haluamansa ammattihenkilön, jos se on mahdollista ja tarkoituksenmukaista.
  • Asiakas voi myös hakeutua sairaanhoitoon EU- ja ETA-maihin jo nykyisin voimassa olevien säännösten mukaisesti.

Tavoitteena on parantaa palvelujen saatavuutta ja laatua sekä kannustaa maakuntia ja palveluntuottajia toimimaan tehokkaasti ja vaikuttavasti. Tällöin asiakas saa nykyistä nopeammin avun asiaansa tai ongelmaansa. Asiakas pääsisi nopeammin hoitajalle tai lääkärille, sosiaalityöntekijälle ja muihin palveluihin. Asiakas voi myös valita entistä monipuolisemmin, mistä hankkii palveluja ja millaisia palveluja käyttää. Tavoitteena on, että asiakas voi paremmin vaikuttaa itseään ja hoitoaan koskeviin päätöksiin. Sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun uskotaan paranevan ja niiden uskotaan tulevan taloudellisesti kannattavammiksi, kun palveluntuottajat kilpailevat keskenään asiakkaista.


Tukipalvelut 

Kunta ja maakunta voivat toimialansa rajoissa omistaa hankintalaissa tarkoitetun sidosyksikön, yhtiön, jolta ne voivat hankkia palveluja hankintalain mukaisesti kilpailuttamatta.

Maakunnan toiminnassa on huomioitava maakuntalain 16 luvun mukaisten palvelukeskusten käyttövelvoite.


Kyllä, mutta hyvin suppeaa alaa tukipalveluja.

Maakuntalain 113 §:n mukaan maakunta voi tuottaa tukipalveluja tytäryhteisölleen yhtiöittämättä, mutta tässä tarkoitettuja tukipalveluja tulkitaan kapeasti. Mahdollista on tuottaa esimerkiksi siivous- arkistointi- ja kiinteistönhuoltopalveluja. Tukipalveluja ovat myös muun muassa tietojärjestelmät ja niitä koskevat ylläpitopalvelut sekä talous- ja henkilöstöhallinnon palvelut. Maakuntalain 114 §:n mukaan tällöin toiminta tulee hinnoitella markkinaperusteisesti sekä eriytettävä toimintaa koskeva kirjanpito.

 

 


Kyllä. Kunnat ja maakunnat voivat perustaa hankintalain mukaisesti sidosyksikön. 


Monikanavarahoitus

Rahoitus kerätään useasta lähteestä ja kohdennetaan palveluihin monen eri rahoittajan kautta. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen lähteitä ovat verot, pakolliset ja vapaaehtoiset vakuutusmaksut, työnantajamaksut sekä palveluiden käytöstä perittävät asiakasmaksut ja asiakkaiden maksamat omavastuut. Tärkeimpiä rahoittajia ovat kunnat, valtio, kotitaloudet, työnantajat ja yksityiset vakuutusyhtiöt.


Kustannusvaikuttavuus tarkoittaa palveluilla saavutettuja vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin, terveyteen ja toimintakykyyn suhteessa palveluiden kustannuksiin. Esimerkiksi hoidon kustannusvaikuttavuus on sitä parempi, mitä enemmän sillä saavutetaan terveyshyötyjä käytettävissä olevilla voimavaroilla.


Yksittäinen toimija varmistaa oman hyötynsä ottamatta huomioon koko järjestelmän kannalta parasta ratkaisua. Osaoptimointi voi johtaa sosiaali- ja terveydenhuollossa esimerkiksi siihen, että toimijoiden itselle edulliset valinnat ovat kokonaiskustannusten kannalta epäedullisia. Osaoptimointi voi myös olla ihmisten terveyden ja toimintakyvyn kannalta epäedullista.