Yritysten kansainvälistymiseen haetaan lisävoimaa korkeakouluyhteistyöstä Kaakkois-Suomessa

Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella on suunnitteilla kasvupalvelupilottikokonaisuus, joka keskittyy yrityksille suunnattujen palvelujen kehittämiseen. Yksi osapiloteista tähtää yritysten kansainvälistymiseen oppilaitosyhteistyön avulla. Yhteistyötä suunnitellaan yhdessä Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulu Saimian kanssa.

Hankkeen tavoite on lisätä yritysten tietoisuutta kampusalueelta saatavista palveluista ja kannustaa yrityksiä kasvuun ja kansainvälistymiseen oppilaitosten tarjoamien palveluiden avulla. Samalla on tarkoituksena luoda Skinnarilan kampukselle alueellinen Talent Hub osana kansallista Talent Boost-toimintoa.

Kampusalueella toimii jo nyt yrityskiihdyttämö sekä LUTin Jamie Hyneman Center (LUT JHC), joiden yhteyteen pilotointi sopii hyvin. LUT JHC palvelee yrityksiä monin tavoin. Yritys voi järjestää JHC:ssa monenlaisia tilaisuuksia tai työpajoja ja varata käyttöönsä tarvitsemiaan laitteita. JHC:n palvelut ovat yrityksille maksullisia. Sovituilla tavoilla tehtävä opiskelijayhteistyö JHC:n kanssa olisi yrityksille maksutonta.

LUTin ja Saimian opiskelijoista noin kolmannes on ulkomaalaisia ja heillä on paljon kiinnostusta toimia suomalaisissa yrityksissä. Tähän tarpeeseen pyritään löytämään kannusteet ja toimenpiteet, joilla voidaan lisätä Skinnarilassa tapahtuvaa opiskelijoiden yrittäjyyteen ja elinkeinoelämään liittyvää toimintaa. Ulkomaisille opiskelijoille haetaan kansainvälistymistä tavoittelevat yritykset, joissa opiskelijat voivat esim. opettaa kieltä ja kulttuuria, toimia tulkkeina ja etsiä kontakteja ulkomailta.

Pilotin aikana kerätään ja tuotteistetaan oppilaitosten yrityksille suunnattavat palvelut selkeiksi kokonaisuuksiksi. Konserni tarjoaa ilmaisen kurssitarjonnan lisäksi maksullisia Kampus-palveluita ja osaamista yritysten kansainvälistymisen edistämiseen, Kampus-työvoimaa. Yrityksille tarjottavat palvelut eivät kilpaile markkinoilta saatavien palveluiden eivätkä oppilastöiden kanssa.

Kaksi muuta Kaakkois-Suomen kasvupalvelupilottia ovat Ideasta innovaatioksi ja Maakunnista maailmalle.

Ideasta Innovaatioksi -palvelupolun tavoitteena on aktivoida ja rohkaista idean kehittäjiä ja alkavia- tai mikroyrityksiä uuden innovointiin mahdollistamalla tehokkaampi ideoiden eteenpäinvieminen ja tuotteistaminen.

Maakunnista maailmalle -palvelupolun tavoitteena roolien selkiyttäminen kunnallisten, maakunnallisten ja valtakunnallisten yrityspalvelujen (Business Finland) välillä siten, että asiakkaan palvelupolku olisi saumaton.


Maakuntauudistuksen osana toteutettavaan kasvupalvelu-uudistukseen suunnitellaan pilotteja, joiden on tarkoitus käynnistyä ensi vuoden alkupuolella.  Piloteissa kokeillaan sellaisia uusia toimintatapoja, jotka sopivat tulevaan maakuntamalliin. Uudistuksessa työnhakijoiden ja yritysten palvelujen järjestämisvastuu siirtyy ELY-keskuksilta ja TE-toimistoilta maakunnille vuoden 2021 alussa. Kasvupalvelupilotteja on käynnistymässä runsaat 20.


Lisätietoja Kaakkois-Suomesta pilotista antavat:
Asko Jaakkola, p. 0295 029055, 050 350 9241, asko.jaakkola(at)ely-keskus.fi
Juha Linden, p. 0295 029 069, 050 439 5729, juha.linden(at)ely-keskus.fi

Lisätietoja kasvupalvelupilottien kokonaisuudesta antavat:
Kehitysjohtaja Elisabet Heinonen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 50 49209
Erityisasiantuntija Lari Anttonen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 029 50 47088

Meddelanden på svenska