Muutoksessa-blogi

Miten maakuntien tilakustannukset kehittyvät?

Helena Tarkka Julkaisupäivä 17.4.2018 7.59 Blogit VM

Maakunnat ottavat vuonna 2020 hoitaakseen kuntien nykyisin hoitamia tehtäviä, kuten sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen. Samalla maakunnat vuokraavat kunnilta toimintoihin liittyvät tilat. Tilakustannusten suuruus oli maakuntien huolenaihe myös kevään aikana käydyissä ministeriöiden ja maakuntien välisissä neuvotteluharjoituksissa. Mutta mitä tilakustannusten kehityksestä voidaan sanoa?  

Euromäärältään suurin kustannus syntyy nykyisin soten käytössä olevista tiloista, jotka maakuntien tulee vuokrata kunnilta vähintään kolmen vuoden ajaksi. Maakuntien tilakeskus Oy –  maakuntien omistukseen siirtyvä toimitilapalvelukeskus – selvittää parhaillaan kunta kunnalta näitä tiloja. Alustavan arvion mukaan tilojen kokonaispinta-ala olisi noin 7 miljoonaa neliömetriä. Vuokrakustannukset riippuvat paitsi vuokrattavien tilojen määrästä myös vuokratasosta.

Maakuntien tilakeskus vuokraa jatkossa maakunnille toimitiloja sekä omista kiinteistöistään mutta myös muilta vuokranantajilta. Nyt vuokrasopimuksia muiden kiinteistönomistajien kanssa on jopa 3 000. Tilakeskus vastaa omistamistaan tiloista koko niiden elinkaaren ajan: tähän sisältyy myös varautuminen kiinteistöriskeihin sekä vastuu tyhjilleen jääneistä tai jäävistä tiloista.

Myös investoinnit nostavat maakuntien toimitilakustannuksia. Viimeisimmän arvion mukaan tällä hetkellä on käynnissä investointeja noin 5 miljardin euron arvosta. Investointien nettovuokravaikutus ei ole vielä selvillä: toisaalta tilakeskuksen vuokramalli ei ole vielä valmis ja toisaalta siksi, että osa investoinneista tulee korvaamaan vanhaa käytöstä poistuvaa tilaa. Investoinnit toteutetaan käytännössä kokonaan lainarahoituksella, ja ne jäävät siten tulevien maakuntien maksettavaksi.    

Mistä rahat tilavuokriin?                 

Maakuntien toiminnan suunnittelun kannalta olisi tärkeää tietää, miten suuret tilavuokrakustannukset sisältyvät maakunnille siirtyvään kustannus- tai rahoituspohjaan. Maakuntien rahoituspohja käsittää kuntien, kuntayhtymien, sairaanhoito- ja erityishuoltopiirien sosiaali- ja terveystoimen nykyiset kustannukset, jotka on rahoitettu kuntien verotuloilla, valtionosuuksilla ja sosiaali- ja terveystoimen asiakasmaksutuloilla sekä valtiolta siirtyvien tehtävien rahoituksen.

Valtionosuusjärjestelmää varten kunnilla on ollut tarve kohdistaa sosiaali- ja terveystoimen tilakustannukset toimialatasolla oikein juuri sosiaali- ja terveystoimeen.  Kuntien maksamien sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien kokonaiskustannuksiin sisältyvät myös toimitilojen kustannukset, jolloin maakuntiin siirtyvän kokonaisrahoitukseen pitäisi pitää sisällään myös toteutuneet tilakustannukset. On kuitenkin selvää, että sairaanhoitopiirien meneillään olevan investointitsunamin seurauksena tilakustannukset nousevat merkittävästi aiemmasta.  

Sairaanhoitopiirien vuokramalleissa suuria eroja

Valtiovarainministeriö tilasi NHG Oy:ltä vertailun viiden sairaanhoitopiirin tilakustannuksista ja käytössä olevista vuokrajärjestelmistä. Sairaanhoitopiirit valittiin eri puolilta maata ilman ennakkotietoa tilahallinnosta. Kaikissa viidessä sairaanhoitopiirissä oli käytössä vuokrajärjestelmä, joka sisältää pääoma- ja ylläpitovuokrakustannuksia. Näennäisestä samankaltaisuudesta huolimatta järjestelmät poikkesivat toisistaan huomattavasti muun muassa poistokäytäntöjen, korkomenojen huomioinnin ja kiinteistöriskeihin varautumisen suhteen.

Tutkijat mallinsivat tilojen siirtämisen elinkaarivastuullisen kiinteistönomistajan hoitoon. Mallinnuksessa havaittiin, että monissa sairaanhoitopiireissä tilakustannuksia kohdistui myös muille käyttökohteille kuin tilavuokriin.

HUS oli lähimpänä yhdenmukaistettua vuokramallia. Heillä ylläpidon osuus on 45 prosenttia ja pääomavuokran osuus 55 prosenttia vuokrasta. HUSin poistokäytäntö ja riskipreemion sisältyminen sisäiseen vuokraan jättää mallinnuksessa vuokratason käytännössä ennalleen.  Muissa tarkastelluissa sairaanhoitopiireissä ylläpidon lisäksi maksetaan vuokrissa vain lähinnä poistoja, hyvin pitkiä poistoaikoja käyttäen, jolloin ylläpidon osuus on lähes 70 %. Poistoaikojen yhdenmukaistaminen ja riskipreemion sisällyttäminen vuokraan nostaisi vuokratasoa.

Mikä muuttuu?

Maakunnat maksavat kiinteistöihin liittyviä kustannuksia siis jatkossa enemmän vuokran muodossa. Toisaalta myös varautuminen riskeihin ja peruskorjauksiin tulee näkyväksi osaksi vuokraa – toteutuneita riskejä tai investointeja ei enää laskuteta erikseen. Elinkaarivastuullisen kiinteistönomistajan malli varmistaa myös sen, että vuokrina perittyjä kustannuksia käytetään läpinäkyvästi vain toimitilojen menoihin – ei muihin kohteisiin. Perusparannukset eli rakennuksen laadun parantaminen ja tilakapasiteetin laajentaminen nostavat vuokria jatkossakin.

Selvityksessä kysyttiin myös arviota korjausvelasta. Vain HUS pystyi kertomaan arvion – ja hyvä niin. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut ovat digitalisaation avulla uusien mahdollisuuksien äärellä myös tilojen tarpeen osalta. Tilatarpeiden vähenemisen arvioidaan jatkuvan edelleen. Myös väestön ikärakenteen ja asutuksen painopisteiden siirtymät edellyttävät sopeutumista muutokseen. Siksi syntynyt korjausvelka, joka lasketaan olettamalla toiminnan jatkuvan ennallaan, ei palvele tässä murrostilanteessa tulevaisuuden suunnittelua.


Helena Tarkka

Hallinto- ja kehitysjohtaja

Kommentit
Ei kommentteja vielä Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita