Muutoksessa-blogi

Loppuvatko maakuntien ja kuntien rahat? Suljetaanko julkiset terveysasemat ja leikataanko sote-palvelut alas? Onko perusopetukseenkaan enää varaa?

Jani Pitkäniemi Julkaisupäivä 28.3.2018 16.16 Blogit VM

Viime viikkojen julkista maakunta- ja sote-uudistukseen liittyvää keskustelua seuratessa tällaisiin johtopäätöksiin voi tulla aika vaivattomastikin. Kuinka synkkä tilanne sitten mahtaa olla? 

Ei kahta sanaa – tuleva vuosikymmen tulee olemaan hyvin haastava. Emme valitettavasti pääse pakoon sitä, että väestömme ikääntyy nopeammin kuin muualla Euroopassa, vaikka se aika ajoin tuntuu unohtuvan. Joissain julkisissa puheenvuoroissa on peräänkuulutettu soteen lisäpanostuksia esim. Tanskan ja Ruotsin käyttämien BKT-osuuksien tasolle. On totta, että sote-menomme ovat BKT-osuudeltaan noin 1,5 %-yksikköä pohjoisia naapureitamme matalammat. Tosin jo tällä alhaisemmallakin BKT-osuudella Suomen julkisen talouden kestävyysongelma on hankalampi kuin Tanskassa ja Ruotsissa. Mistä nämä lisärahat otettaisiin? Velkaantumalla edelleen tulevien sukupolvien piikkiin? Koko julkisen talouden kestävyysajattelun perusfilosofia tosin lähtee siitä, että näin ei toimittaisi. 

Muutoksia tulee johtaa oikeaan suuntaan

Onko maakunta- ja sote-uudistus esitetyssä muodossaan sitten askel oikeaan suuntaan? Vai johtaako uudistus kustannusten hillintätavoitteineen vääjäämättä suuriin leikkauksiin ja palvelutason alenemiseen? Vastaus jälkimmäiseen kysymykseen lienee kyllä, jos vanhoja toimintatapoja ei kyetä uudistamaan. Tismalleen sama ankara tehostamisvaade kohdistuisi toki myös liki 200 järjestävän tahon kuntapohjaiseen järjestelmään. Onko leikkaus siten synonyymi kustannusten hillinnälle? Ei sen tarvitse olla. Uskoakseni kaikkien sosiaali- ja terveyspalveluihin perehtyneiden asiantuntijoiden mielestä järjestelmän tuottavuuden lisääminen on mahdollista. Edelleenkään tavoitteena ei ole menojen alentaminen, vaan miljardiluokan menokasvun kohtuullistaminen yhteiskunnan kukkarolle sopivaksi. Tavoitteen vaativuutta sinällään ei pidä aliarvioida. 

Viime viikolla valtiovarainministeriö kävi maakuntalakiluonnoksen 13§:n mukaiset harjoitusneuvottelut kaikkein maakuntien kanssa. Näissä keskusteluissa ilmapiiri oli pääpiirteittäin sellainen, että ratkaisuja väestön ikääntymisen selättämiseksi pitemmällä aikavälillä on kyllä olemassa, kunhan muutoksen ensiaskelista selvitään kunnialla. Osaamisesta tämän ei pitäisi jäädä kiinni. Kyse on ensisijassa päätöksentekokulttuurin kyvystä mukautua nopeasti yhteisiin tavoitteisiin. Uudistukseen liittyviä muutoskustannuksia nostettiin kuitenkin laajasti esille, ja niiden vaikutusta maakuntien ensimmäisten vuosien rahoituksen riittävyyteen on vielä analysoitava huolella. Toisaalta muutoskustannustenkin suhteen maakunnat ovat hyvin erilaisissa lähtötilanteissa. 

 Ajassamme lienee myös välttämätöntä tottua päätöksentekoasetelmiin, jotka ovat kompleksisia, ja joissa ei ole tarjolla yhtä oikeaa vastausta – lainsäätäjän krooninen haaste nyt ja tästä eteenpäin. Valinnanvapaudenkin osalta on etukäteen varsin hankala arvioida, miten asiakkaat missäkin maakunnassa valitsevat, miten yritykset sijoittuvat sekä reagoivat ja miten maakunnat alkavat käyttäytyä. Hankalasti arvioitavissa on myös se, miten työterveyshuoltojärjestelmä ja ei-julkisrahoitteinen yksityinen tuotanto muuttavat muotoaan pitemmällä aikavälillä. Muutoksia pitää johtaa aktiivisesti oikeaan suuntaan, ja tehdä tarvittavia korjausliikkeitä. “Toimeenpano ratkaisee” voi kuulostaa helpolta kiertoilmaisulta, mutta harva uudistus lentää menestyksellisesti maaliin pelkällä lainsäädännöllä. 

Jokainen kunta ja kaupunki on oma, erilainen kokonaisuutensa

Entä kunnat? Suuremmat ja pienemmät? Kuntien viime aikojen talousluvut ovat olleet kokonaistasolla ilahduttavia, vaikka suureen joukkoon mahtuu myös niitä, joilla on vaikeuksia. Lähtökohdat tulevalle vuosikymmenelle ovat vähintäänkin kohtuulliset, etenkin kun mittava ja pitkälti lakisääteinen hoito- ja hoivapaine siirretään maakunnille. Huolena on nähty mm. suurten kaupunkien kyky investoida, kun kuntien budjetit puoliintuvat uudistuksen seurauksena. Vaikka kuntien tulorahoitus ei käytännössä muutu, tätäkin asiaa on syytä tarkastella huolella – jokainen kunta ja kaupunki on oma, erilainen kokonaisuutensa. Toisaalta voidaan kysyä, mitä tapahtuisi, jos jatkettaisiin nykymallilla ja kuntien sote-menot kasvaisivat samalla tavalla kuin pahimmissa maakuntia koskevissa skenaarioissa kuvaillaan (muutoskustannuksia huomioimatta)? Saattaa olla, että samaa investointikeskustelua käytäisiin siinäkin tapauksessa. Kuntienkin rahoituksen osalta olennaisinta on järjestelmän jatkuva arviointi ja muokkaaminen ajan viitoittamiin tarpeisiin. 

Kuntapuolella useammassa puheenvuorossa on nostettu esiin myös huolta siitä, että maakuntien tiukka rahoitus johtaa kuntien rahoituksen leikkaamiseen. Sinällään mitään suoraa linkkiä kuntien ja maakuntien budjettimomenttien välillä ei jatkossa ole. Julkisen talouden kokonaisuuden näkökulmasta käytettävissä olevan rahan määrän tulee kuitenkin riittää kaikkiin toimintoihin. Julkinen talous on yksi suuri kokonaisuus, jonka pitää toimia. Yhden etu on toisen ja jatkossa kolmannenkin etu. Luomalla vastakkainasetteluja teemme tästäkin turhan vaikeaa.

Kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäällikkö, ylijohtaja Jani Pitkäniemi 
 

Kommentit
Lisää kommentti
Selaa blogin artikkeleita