UKK-instituutin uutinen 28.8.2018
Elintapaohjaus polkaistiin käyntiin tiimityöllä Etelä-Pohjanmaalla

6.9.2018 16.34
Uutinen
Elintapaohjaus polkaistiin käyntiin tiimityöllä Etelä-Pohjanmaalla

Elintapojen muutosta haluava kuntalainen saa ohjausta ravitsemuksesta, nukkumisesta ja liikunnasta. Tarvittaessa asiakkaille rakennetaan myös palveluketjua pidemmälle mm. ravitsemusterapeutin vastaanotolle.

”Elintapaohjausta saaneista asiakkaista näkee ihan perusolemuksesta, että jotain on tapahtunut. He ovat saaneet elämän paremmin hallintaan ja heistä huokuu vireys ja positiivisuus. Se on paras palaute tästä työstä”, kertoo terveydenhoitaja Henna Ala-Knuuttila Alavudelta.
 
Alavudella Kuusiolinnan Terveydessä työskentelevä Ala-Knuuttila on ollut vahvasti mukana VESOTE-hankkeen kehittämistiimissä, jossa on rakennettu elintapaohjauksen palveluketjua. Etelä-Pohjanmaalla VESOTE-hanke kokosi kuudella alueella sosiaali-, terveys-, liikunta- ja järjestötoimijoista 5–8 hengen kehittämistiimejä suunnittelemaan elintapaohjauksen palveluketjua.
 
”Kaiken a ja o on ollut se, että eri alojen toimijat ovat istuneet saman pöydän ääreen. On todella tärkeää, että terveyspuolen ihmiset tietävät, mitä liikuntapalveluissa on tarjolla ja toisin päin. Tiedonkulun ja vuoropuhelun lisääminen nousi vahvana kehityskohteena heti alussa esiin”, toteaa puolitoista vuotta Etelä-Pohjanmaan VESOTE-hankkeen aluekoordinaattorina toiminut Juha Vuorijärvi.
 
Alavuden alueella tiimi on tarttunut toimeen toden teolla. Terveydenhoitaja antaa elintapaohjausasiakkaalle ohjausta ravitsemuksesta ja nukkumisesta, ja kaupungin liikunnanohjaaja tulee tapaamisiin mukaan jo toisella kerralla. Tarvittaessa asiakkaille rakennetaan myös palveluketjua pidemmälle mm. ravitsemusterapeutin vastaanotolle. 
 
”Yhtään uutta työntekijää emme ole palkanneet, vaan työnkuvia on muutettu ja organisaatioiden sisäistä ja välistä tiedonkulkua on parannettu.”
 
”Kohderyhmänä meillä on ollut 18–65-vuotiaat työelämän ulkopuolella olevat, vähän liikkuvat, ylipainoiset ihmiset. Jokainen on saanut tehtyä pieniä, arvokkaita parannuksia elintapoihinsa”, Ala-Knuuttila painottaa.
 
Myös Vuorijärvi kiittelee Alavuden mallia, joka jatkuu VESOTE-hankkeen jälkeen edelleen samalla tuloksellisella tavalla.
 
”Myös muilla alueilla tehdään aktiivista juurrutustyötä: liikunnanohjaaja on aloittamassa elintapaohjauksen yksilövastaanotot, yhteistyötä kansalaisopiston kanssa tehdään matalan kynnyksen ryhmätoiminnan perustamiseksi, uusia elintaparyhmiä on perusteilla sekä yksi jatkohanke on pyörähtänyt käyntiin. VESOTE mahdollisti kehittämistyön, mutta tiimit itse saivat pyörät todellisesti pyörimään”, Vuorijärvi kehuu.
 
Etelä-Pohjanmaan VESOTE-hankkeessa on ollut mukana koko maakunta, kaikkiaan tiimitapaamisia on ollut 30 ja koko päivän yhteisiä työpajoja kolme.
 
”Kiitos myös eri palveluiden johtajille, että he ovat nähneet asian tärkeyden ja antaneet työntekijöille mahdollisuuden lähteä tähän mittavaan kehittämistyöhön. Ehkä haluamme palata perusasioiden äärelle, eiväthän liikunta, ravitsemus ja uni mitään uusia asioita ole”, Vuorijärvi miettii.
 

Valtakunnalliset Terveysliikuntapäivät Seinäjoella 24.–25. lokakuuta

 

Elintapaohjauksen palveluketjun rakentaminen -puheenvuoro pidetään keskiviikkona 24.10. klo 11.45 alkaen. Esiintyjinä aluekoordinaattori Juha Vuorijärvi, VESOTE Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri ja terveydenhoitaja Henna Ala-Knuuttila, Kuusiolinna Terveys Oy. Lisätietoa Terveysliikuntapäivistä.

Mikä ihmeen VESOTE?

UKK-instituutin hallinnoima VESOTE-kärkihanke vahvistaa ja kehittää sosiaali- ja terveydenhuollossa vaikuttavaa ja tavoitteellista elintapaohjausta. Hankkeessa on mukana 11 sairaanhoitopiiriä, useita kuntia sekä järjestöjä. Hankkeen tavoitteena on lisätä suomalaisten liikkumista, vähentää istumista, monipuolistaa ravitsemusta ja edistää hyvää unta. Hanke saa rahoituksen sosiaali- ja terveysministeriöltä.

 
Haastattelupyynnöt
EPSHP, VESOTE-hankkeen aluekoordinaattori Juha Vuorijärvi, p. 050 474 2995, juha.vuorijarvi(a)epshp.fi
UKK-instituutti, koulutus- ja kehittämisjohtaja Anne-Mari Jussila, p. 044 288 2123, anne-mari.jussila(a)uta.fi

*****

Elintapaohjauksen hyvät käytännöt -kirjoitussarja

 
 
Hyvät käytännöt