Usein kysyttyä sote-uudistuksesta

 

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat palveluja, jotka valtio rahoittaa verovaroilla. Näitä ovat muun muassa

  • avoterveydenhuollon palvelut (tarkoittaa yleensä terveyskeskuksen vastaanottopalveluja sekä muun muassa ennaltaehkäiseviä neuvolapalveluja)
  • sairaalapalvelut
  • suun terveydenhuolto
  • mielenterveys- ja päihdepalvelut
  • lastensuojelu
  • vammaispalvelut
  • ikäihmisten asumispalvelut
  • kotihoito

 


Maakunta- ja sote-uudistuksessa selkiytetään Suomen julkinen hallinto kolmitasoiseksi: jatkossa on valtio, maakunta ja kunta.  Tarkoituksena on nykyaikaistaa hallinto ja palvelut niin, että niissä huomioidaan paremmin asiakkaan tarpeet ja että hallinto toteutuisi kustannustehokkaasti. Maakuntauudistuksen tavoitteena on sovittaa yhteen valtion aluehallinto ja maakuntahallinto sekä luoda tarkoituksenmukainen työnjako valtion aluehallinnon, maakuntien ja kuntien välille.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tavoitteena on parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta sekä kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja. Uudistuksen tavoitteena on myös tehdä palveluista sellaisia, että kaikilla olisi samankaltaiset mahdollisuudet valita ja käyttää niitä ja että niillä olisi parempi vaikutus ihmisiin. Lisäksi uudistuksen tavoitteena on hillitä kustannusten kasvua.

Uudistuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2020.


Voimavaroja, kuten henkilöstöä, toimitiloja ja rahoitusta, voidaan käyttää nykyistä tehokkaammin, kun sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjiä ovat nykyisten kuntien ja kuntayhtymien sijasta 18 maakuntaa. Hallinnollisen muutoksen lisäksi kestävyysvajeen vähentäminen edellyttää, että perustason ja erikoistason sosiaali- ja terveyspalvelut sovitetaan yhteen sujuvasti. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakas saa tarpeidensa mukaista palvelua sujuvasti ja ilman turhia välikäsiä. Tällöin laitoshoitoa voidaan vähentää ja ennaltaehkäisevää työtä vahvistaa. Tällöin myös ikäihmiset tarvitsevat palveluita myöhemmin. Maakunnat ovat kuntia isompia ja vahvempia järjestäjiä, mikä mahdollistaa paremman työnjaon ja uusien palvelumuotojen tehokkaan käytön.

Merkittäviä säästöjä tuo myös se, että jatkossa sosiaali- ja terveyspalveluissa hyödynnetään huomattavasti nykyistä laajemmin sähköisiä palveluita. Lisäksi erilaiset tietojärjestelmät toimivat hyvin yhteen, jolloin tieto kulkee eri toimijoiden välillä. Valtion ohjauksen on oltava riittävän vahva, jotta hyviä toimintatapoja voidaan levittää ja jotta varoja ja malleja palvelujen toteuttamiseksi voidaan suunnata oikealla tavalla oikeisiin paikkoihin.


Kun väestö ikääntyy, entistä useammat tarvitsevat terveys- ja hoivapalveluita. On arvioitu, että väestön ikääntymisen vuoksi vanhuspalveluita tarvitaan 70 prosenttia ja terveydenhuoltoa 20 prosenttia enemmän vuonna 2035 kuin nykyisin.

Lisäksi palveluiden kustannukset ovat kasvaneet ja niiden odotetaan kasvavan jatkossakin yleistä hintakehitystä nopeammin. Koska verotulojen kasvu on puolestaan rajallista, palvelut on voitava tuottaa nykyistä taloudellisemmin.

Järjestelmän uudistaminen on välttämätöntä, jos haluamme samanaikaisesti varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus saada laadukasta hoivaa ja hoitoa, mutta myös turvata, että julkinen talous pysyy tasapainossa.

Suurin osa sosiaali- ja terveyspalveluista tuotetaan verovaroin, ja lisähaasteena on, että Suomessa on jo nyt varsin korkea kokonaisveroaste.

 


Ei, kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon toimitilat eivät siirry maakunnille, vaan maakunnat vuokraavat toimitilat 3 vuoden määräajaksi. Kunnista maakunnille siirtyy sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen liittyvä irtain omaisuus.

Jatkovalmistelussa haetaan ratkaisua myös siihen, etteivät käyttämättä jäävät kiinteistöt ja korjausvelat jää yksittäisten kuntien rasitteeksi.

Maakunnille siirtyvät kuitenkin sairaanhoitopiirien ja erityishuoltopiirien kuntayhtymien ja maakuntien liittojen varat ja velat sekä osana näitä myös kaikki kiinteistöt ja toimitilat.


Maakuntien palvelukseen siirtyy liikkeenluovutuksen periaatteiden mukaisesti kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö ja osa tukipalveluiden työntekijöistä. Lisäksi maakuntiin siirtyy noin 5000 työntekijää valtion aluehallinnosta. Yhteensä yli 220 000 henkilöä siirtyy kunnista, kuntayhtymistä ja valtiolta maakuntien ja niiden yhtiöiden palvelukseen 1.1.2020 alkaen.

Maakuntien palveluksessa olevaan henkilöstöön sovelletaan jatkossa kunnallista viranhaltija- sekä työ- ja virkaehtosopimuslainsäädäntöä. Säädöksiä muokataan niin, että ne koskevat myös maakuntien henkilöstöä.  Maakunnat tulevat jäseneksi Kevaan (entinen Kuntien eläkevakuutus) ja maakuntien henkilöstö kuuluu kunnalliseen eläkejärjestelmään. Kuntatyönantajat KT toimii jatkossa myös maakuntien työnantajaedustajana. Henkilöstösiirtojen ja palkkojen yhteensovittamisen kustannukset pidetään mahdollisimman pieninä.

Maakunnilla on niiden henkilöstömäärää ja taloudellista painoarvoa vastaava asema uudessa työnantajaorganisaatiossa. Jatkossa maakuntien edustajat kuuluvat kuntatyönantajien keskusjärjestöön. Järjestössä on kaksi niin sanottua osastoa, joista toinen vastaa kuntien työnantajaedunvalvonnasta ja toinen maakuntien edunvalvonnasta. Maakuntien yhtiöt voivat valita, kuuluvatko ne kunnalliseen eläkejärjestelmään ja noudattavatko ne kunnallisen ja maakunnallisen alan työehtosopimusta.


Valtio rahoittaa maakuntien toimintaa. Sen lisäksi maakunta kerää itse asiakas- ja muita käyttömaksuja.

Maakunnilla ei ole verotusoikeutta. Pääperiaatteena on, että maakunta saa valtiolta rahoitusta sen perusteella, millaisia palveluja sen alueella olevat asiakkaat tarvitsevat. Huomioon otetaan muun muassa asiakkaiden ikärakenne ja sairastavuus sekä sosioekonomiset tekijät (esim. työllisyyteen, koulutustasoon ja toimeentuloon liittyvät tekijät). Rahoitus on yleiskatteellista, mikä tarkoittaa, että maakunta saa itse päättää, miten varat käytetään sosiaali- ja terveyspalveluihin.


Lähtökohtana on, että asiakasmaksuihin ei tule merkittäviä muutoksia. Asiakasmaksuja koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan parhaillaan. Valmistelu aloitettiin keväällä 2017. Erilaiset maksut voivat muuttua suhteessa toisiinsa. Jatkossa jossain palveluissa maksut voivat olla nykyistä korkeampia ja joissain puolestaan nykyistä alhaisempia.


Ei. Ensihoitopalvelua kehitetään jatkuvasti. Tarkoituksena on, että palvelut vastaavat muuttuviin tarpeisiin, että ne kohdistetaan mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti ja että ne keskittyvät kaikkein olennaisimpaan tehtäväänsä eli hätätilapotilaiden auttamiseen. Ensihoitopalvelu mitoitetaan sen mukaan, millaisia palveluja ja miten paljon niitä tarvitaan maakunnan alueella.

Tulevaisuudessa maakunta järjestää ensihoitopalvelun. Tämän ansiosta palvelujen tuottamisessa voidaan käyttää nykyisiä sairaanhoitopiirien ja pelastuslaitosten yhteisiä voimavaroja joustavammin, koska ne kuuluvat samalle maakunnalle. Lisäksi maakunta voi hankkia täydentävää palvelua yksityiseltä sektorilta.   

Ensihoitopalveluiden laatua tutkitaan ja kehitetään. Tulevaisuudessa uudella hätäkeskusjärjestelmällä (ERICA) ja turvallisuusviranomaisten yhteisellä kenttäjärjestelmällä (KEJO) on mahdollista kerätä ja hyödyntää ensihoitopalvelusta saatavaa tietoa valtakunnallisesti yhtenäisesti ja luotettavasti. Tämä auttaa merkittävästi palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä.

Uusi kansallinen Päivystysapu 116 117 auttaa ensihoitopalvelua ja Hätäkeskuslaitosta keskittymään entistä enemmän kaikkein olennaisimpaan. Tuleva neuvontapuhelinnumero 116 117 on valtakunnallinen ja alueellisesti tuotettu puhelinpalvelu, joka antaa asukkaille sosiaali- ja terveydenhuollon päivystysasioihin liittyviä neuvoja ja ohjeita. Päivystysapu 116 117 on jo pilottikäytössä muutamassa sairaanhoitopiirissä. Tavoitteena on, että palvelu olisi koko Suomessa käytössä vuoden 2019 aikana.


Ihmisten kielelliset oikeudet sosiaali- ja terveyspalveluissa on jatkossakin turvattu lailla. Asiakkaalla ja potilaalla on oikeus käyttää kansalliskieliä, eli suomen tai ruotsin kieltä, tulla kuulluksi ja saada asiakirjat hallintoasioissa suomeksi tai ruotsiksi. Kielellisistä oikeuksista säädetään nykyisessä kielilaissa, saamen kielilaissa ja viittomakielilaissa sekä tulevassa sote-järjestämislaissa ja valinnanvapauslaissa. Sote-järjestämislain mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään molemmilla kansalliskielillä eli sekä suomeksi että ruotsiksi, jos maakunnassa on erikielisiä tai kaksikielisiä kuntia. Jos kaikki maakuntaan kuuluvat kunnat ovat yksikielisiä, järjestetään palvelut ja niihin liittyvä hallinto alueen kuntien kielellä.

Ehdotetuista maakunnista viidestä maakunnasta tulee kaksikielinen ja Pohjanmaata lukuun ottamatta muissa ruotsi on vähemmistökielenä. Oikeus saamen kielen käyttöön koskee saamelaisten kotiseutualuetta ja osin Lapin maakuntaa.

Kielilain mukaan viranomaisen on oma-aloitteisesti huolehdittava siitä, että henkilön kielelliset oikeudet toteutuvat käytännössä. Kun palveluja järjestetään, toiminta on suunniteltava niin että kielilakia noudatetaan.

Asiakkaan ja potilaan palvelut on turvattava myös tilanteissa, joissa asiakas tai potilas ja eivät puhu samaa kieltä tai henkilö ei aisti- tai puhevamman tai muun syyn vuoksi voi tulla ymmärretyksi. Tällaisia kieliryhmiä ovat suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli. Jos tulkkia ei ole mahdollista saada paikalle, ymmärtämisestä on huolehdittava muilla tavoin.


Sote-järjestämislain mukaan asiakkaan ja potilaan palvelut on turvattava myös tilanteissa, joissa asiakas tai potilas ja henkilöstö eivät puhu samaa kieltä tai henkilö ei aisti- tai puhevamman tai muun syyn vuoksi voi tulla ymmärretyksi. Tällaisia kieliryhmiä ovat suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli. Mikäli asiakkaalla tai potilaalla ja henkilöstöllä ei ole yhteistä kieltä, on huolehdittava siitä, että henkilö saa riittävän käsityksen asiastaan ja että henkilö voi ilmaista mielipiteensä. Jos tulkkia ei ole mahdollista saada paikalle, ymmärtämisestä on huolehdittava muilla tavoin.


Palvelulupauksen tarkoituksena on kertoa maakunnan asukkaille, miten sosiaali- ja terveyspalveluja käytännössä toteutetaan. Julkisesti ilmoitettu palvelulupaus antaa maakunnan asukkaille mahdollisuuden seurata ja arvioida sitä, miten palveluja toteutetaan. Samalla asiakkaiden on mahdollista antaa palautetta ja ehdottaa, miten palveluja voisi parantaa. Näin asiakkaiden näkemykset ja tarpeet otetaan huomioon. Palvelulupauksella ei voi kaventaa nykyisiä lakisääteisiä palveluja. Muutoksista täytyy säätää lailla.

Palvelulupauksen tarkoituksena on myös lisätä toiminnan avoimuutta ja näin kehittää palvelujen laatua, vaikuttavuutta ja tehdä niistä taloudellisesti kannattavampia.


Vammaisen ihmisen oikeus palveluihin määritellään vammaispalvelulaissa, kuten nykyisinkin. Jatkossa samassa laissa on sekä kehitysvammaisten että muiden vammaisryhmien asiat. Paljon palveluita tarvitsevalle henkilölle maakunta voi tarjota mahdollisuuden henkilökohtaiseen budjettiin. Sen sisällön määrittää asiakassuunnitelma sekä se, mitä palveluja henkilö tarvitsee. Vammainen henkilö ja hänen läheisensä suunnittelevat yhdessä henkilökohtaisella budjetilla hankittavat palvelut. Vammainen henkilö saa tarvittaessa maakunnan henkilöstöltä apua palveluntuottajan valintaan.


Sosiaali- ja terveydenhuollon integraatio tarkoittaa, että kaikki palvelut kootaan yhden johdon eli maakunnan alaisuuteen. Maakunnan vastuulla on tehdä palveluista saumaton kokonaisuus, joka vastaa mahdollisimman hyvin asiakkaan tarpeita ja jossa asiakas siirtyy palvelusta toiseen ilman turhia välikäsiä. Tämä koskee julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja niin perustasolla kuin erityistasolla. Myös kaikki rahoitus kulkee maakunnan kautta palvelujen tuottajille. Lisäksi maakunnan tehtävä on varmistaa, että asiakkaan valinnanvapauden piirissä olevat julkiset, yksityiset ja kolmannen sektorin palvelut toimivat yhteen, tieto kulkee sujuvasti ja palvelut täyttävät laatukriteerit.


Palvelut järjestetään jatkossakin lähipalveluina, vaikka sote-palvelut siirtyvät maakuntien järjestämisvastuulle. Maakunnan ja kunnan välille muodostuu uusia, merkittäviä yhdyspintoja lasten ja nuorten palveluissa. Yhdyspinnoilla tarkoitetaan sellaisia tehtäväkokonaisuuksia, jotka kuuluvat kunnan tai maakunnan järjestämisvastuulle, mutta joiden asukas- ja asiakaslähtöinen toteuttaminen vaatii yhteisiä tavoitteita ja yhteistyötä.

Palveluja, myös erityispalveluja, kehitetään maakunnan ja kunnan yhteistyönä asiakaslähtöisemmiksi. Niiden löydettävyyttä parannetaan, ja ne pyritään tuomaan aiempaa vahvemmin lasten ja perheiden arkiympäristöön, kuten päiväkoteihin ja kouluihin.


Järjestäminen ja tuotanto erotetaan eri organisaatioihin maakunnassa. Maakunnan on erotettava oma sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotanto maakunnan muusta toiminnasta, kuten luottamushenkilöhallinnosta eli maakuntavaltuuston, -hallituksen ja sote-lautakunnan alaisuudesta. Tätä varten maakunnassa on maakunnan liikelaitos, jolla on erillinen johtokunta, johtaja ja muu hallinto.

Maakunta vastaa järjestäjänä viranomaistehtävistä sekä siitä, että palvelut toimivat ja perusoikeudet toteutuvat. Julkista valtaa käytetään vain virkavastuulla eli julkista valtaa käyttävät vain virkasuhteessa olevat virkamiehet tai viranhaltijat.


Sote-järjestämislaissa ja uudessa valinnanvapauslaissa on tavoitteena turvata, että julkisesti tuotettujen sosiaali- ja terveyspalvelujen rinnalla on riittävästi yksityisiä ja kolmannen sektorin palveluja. Näin on aidosti edellytyksiä monituottajamallille ja valinnanvapaudelle eri puolilla Suomea eli sille, että asiakkaat voivat valita mahdollisimman monipuolisesti eri tuottajien palveluita.


Maakunnilla on viisi yhteistyöaluetta. Niissä maakuntien on suunniteltava, miten ne voivat järjestää palveluita yhteistyössä sekä tehdä palveluihin liittyvää tutkimusta ja kehittämistyötä. Jokaisella yhteistyöalueella on yliopistollinen sairaala (Helsinki, Turku, Tampere, Oulu ja Kuopio). Yhteistyöalueet muodostetaan nykyisten erikoissairaanhoidon erityisvastuualueiden (erva-alueet) pohjalta. Yhteistyöalueen maakunnat laativat sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyösopimuksen, jossa sovitaan muun muassa maakuntarajat ylittävistä palveluista ja yhteistyöalueella tehtävistä sosiaali- ja terveydenhuollon investoinneista.


Suurta väestöpohjaa ja asiakasmäärää sekä erikoistumista vaativat sekä muut harvinaisemmat ja kalliimmat palvelut ja toimenpiteet kootaan valtakunnallisesti tai alueellisesti hoidettaviksi. Käytännössä yliopistolliset sairaalat tai muut laajat ympärivuorokautiset sairaalayksiköt hoitavat palvelut. Tämä varmistetaan kaikkia maakuntia koskevilla yhteistyövelvoitteilla. Myös sosiaalipalvelujenkin osaamista voidaan koota suurempiin kokonaisuuksiin, Pääsääntönä kuitenkin on, että palvelut järjestetään ja tuotetaan lähellä asiakasta.

Maakuntien sosiaali- ja terveydenhuollon yhteensovittamisesta säädetään nyt terveydenhuoltolaissa ja sosiaalihuoltolaissa. Jatkossa myös sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaissa. Terveydenhuollossa uudistusta aletaan toteuttaa hallitusohjelman mukaisesti jo ennen kuin sote- ja maakuntauudistus tulee voimaan 1.1.2020. Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon päivystysjärjestelmää on uudistettu vuoden 2017 alusta lukien. Ympärivuorokautisesti päivystävien sairaaloiden työnjako, leikkaustoiminnan kokoaminen sekä terveydenhuollon ja sosiaalipäivystyksen yhteispäivystyksen aloittaminen tapahtuisi 1.1.2018. Valtakunnallisesti ja alueellisesti keskitettävistä sosiaalihuollon tehtävistä säädetään myöhemmin.

Lue lisää:


Maakunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että ihmisillä on saatavilla ja kohtuullisen matkan päässä saavutettavissa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Tässä käytetään myös uudenlaisia keinoja. Esimerkiksi harvaan asutuilla seuduilla käytössä voi olla myös sähköisillä ja liikkuvia palveluja. Lisäksi maakunnalla on velvollisuus tuottaa palveluja myös itse, jotta voidaan, että palveluja on riittävästi saatavilla ja että ne ovat taloudellisesti kannattavia. Maakunta tuottaa asukkaille julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut muun muassa silloin, jos niitä ei ole muuten saatavilla. Näin on esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, jossa syrjäseuduilla asuvat asiakkaat eivät voi valita useammasta eri palvelutuottajasta.


Lasten ja perheiden matalan kynnyksen palvelut ovat jatkossa perhekeskuksessa. Lapsiperheiden perhetyö on sosiaalipalvelu, joten työntekijät ovat maakunnan palkkalistoilla.


Perhekeskus tarjoaa palveluja kaikenikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Perhekeskus voi tarkoittaa joko fyysistä yhteistä palvelujen tilaa tai toiminnan saumatonta verkostoa. Se verkostoi äitiys- ja lastenneuvolan sekä muita lapsiperheiden terveyspalveluita, kotipalvelun, perhetyön, perheneuvolan, lapsioikeudelliset palvelut, varhaiskasvatuksen sekä järjestöjen ja seurakuntien työtä. Perhekeskuksen ydin on neuvola. Se on maakunnan omaa toimintaa ja kuuluu maakunnan liikelaitokselle. Halutessaan maakunta voi antaa neuvolapalveluihin myös asiakassetelin. Perhekeskukseen linkittyvät myös maakunnan liikelaitoksen järjestämät erityispalvelut sekä matalan kynnyksen kolmannen sektorin toiminta, kuten perhekahvilat. Jokaisessa perhekeskuksessa on lapsille ja perheille avoimia kohtaamispaikkoja.


Osana sote-uudistusta kehitetään iäkkäiden sekä omais- ja perhehoitajien palveluita nykyistä yhdenvertaisemmiksi ja paremmin koordinoiduiksi. Iäkkäille luodaan palvelukokonaisuuksia, joissa sovitetaan yhteen kaikki heille suunnatut palvelut. Moni maakunta pilotoi sujuvampaa palveluohjausta.

Palveluneuvojat voivat olla sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöitä, jotka antavat neuvontaa sosiaali- tai terveydenhuollon asioissa ja neuvovat, miten kukin voi käyttää valinnanvapautta. He voivat olla esimerkiksi lähihoitajia, terveydenhoitajia, sairaanhoitajia, geronomeja, sosionomeja ja sosiaalityöntekijöitä. Toki myös toimistohenkilökunta voi esimerkiksi neuvoa käytännön asioissa, joissa ei tarvita sosiaali- tai terveydenhuollon asiantuntemusta.


Sote-uudistuksen myötä maakunnilla on vastuu järjestää ikäihmisten sosiaali- ja terveyspalvelut. Maakunnat voivat joko tuottaa itse ikäihmisten palvelut tai hankkia niitä yksityisiltä. Omaiset voivat olla mukana neuvottelemassa siitä, missä iäkästä hoidetaan, mutta viime kädessä palvelun sijainnin määrittää se, millaisia palveluja iäkäs tarvitsee. Jos kyseessä on esimerkiksi tehostettu palveluasuminen, asumispaikka voi sijaita kauempanakin.  Kun jatkossa asiakkaan valinnanvapaus lisääntyy, iäkkäillä ja omaisilla on kattavammat mahdollisuudet valita palveluntuottaja asumispalveluissa. Silti iäkkään henkilökohtainen tilanne ja se millaisia palveluja hän tarvitsee, ratkaisee, onko hän oikeutettu esimerkiksi tehostetun palveluasumisen paikkaan.


Digitalisaatiolla ja sähköisillä palveluilla on erittäin suuri rooli uudistuksessa. Tuottavuustutkimusten mukaan noin puolet toiminnan tehokkuus- ja tuottavuushyödyistä tulee sähköisten palveluiden, tietojärjestelmien ja digitalisaation hyödyntämisestä. Digitalisaatio ja sähköiset palvelut myös kannustavat ihmisiä itse ottamaan enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja terveydestään. Lisäksi digitalisaatio tekee mahdolliseksi uudenlaisen hyvinvointiteknologiaan ja geeniteknologiaan liittyvän liiketoiminnan.


Uudistusten keskeiset lait ovat maakuntalaki, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaki, voimaanpanolaki, maakuntien rahoituslaki ja valinnanvapauslaki.  Lisäksi useisiin lakeihin tehdään uudistuksen edellyttämiä muutoksia. Muutokset koskevat muun muassa verolakeja, kunnan peruspalvelujen valtionosuuslakia, henkilöstön asemaa koskevia lakeja, vaalilainsäädäntöä ja eräitä yleishallintolakeja. Myös sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamista koskevat lait uudistetaan.

Nämä lait liittyvät uusien maakuntien perustamiseen sekä sosiaali- ja terveyspalveluihin. Lakipaketti koottiin hallituksen esitykseksi, joka annettiin eduskunnalle maaliskuussa 2017. Valmisteilla on vielä valinnanvapauslaki, jota koskeva esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä 2018. Eduskunnan on tarkoitus käsitellä edellä mainitut lait yhtä aikaa keväällä 2018. Sosiaali- ja terveydenhuollon monikanavarahoituksen yksinkertaistamisesta laaditaan hallituksen esitys syksyksi 2018.