Digitalisaatio on merkittävä osa maakunta- ja soteuudistusta

Hallituksen 12.9.2016 strategiaistunnossaan tekemien linjausten mukaan maakunta- ja sote-uudistuksessa on tärkeää toteuttaa uudella tavalla julkisen hallinnon ja palveluiden digitalisointi ja kehittää julkista hallintoa yhtenäisenä, asukkaiden ja yritysten sekä muiden yhteisöjen toimintaa edistävänä digitaalisena palvelualustana.  Hallitus hyväksyi strategiaistunnossaan 9.9.2016 maakuntadigivision.

 

Kuva 1. Maakuntadigivisio

Lähtökohdat tehtävien organisoinnissa

Valtioneuvosto linjasi periaatepäätöksessään 28.6.2017 maakuntien tietojärjestelmien ohjaamisesta, hallinnoinnista ja kehittämisestä. Periaatepäätös sisälsi ehdotukset toimijoiden vastuista ja tehtävistä sekä lähtökohdat tehtävien organisoinnissa. Päätöksellä vahvistettiin valtion viranomaisen ohjaustoimintoja ministeriö- ja keskusvirastotasolla sekä perustettiin uusi ohjaustoiminto osaksi maakuntien talouden ja toiminnan ohjausta.

Periaatepäätöksen linjausten mukaisesti valtiovarainministeriö vastaa yhtenäistettävistä, luonteeltaan kaikkia maakuntia koskevista asioista: standardeista ja vaatimuksista, digitalisoinnin ja digitaalisen teknologian hyödyntämisen periaatteista, kokonaisarkkitehtuurista, raja-pintavaatimuksista, tietorakenteiden periaatteista, ohjelmistoista ja järjestelmistä. Tätä kutsutaan yhtenäispolitiikaksi.

Tehtävänsä toteuttamiseksi valtiovarainministeriö ylläpitää pysyvästi kansallisen tason arkkitehtuuria, vastaa investointi- ja hankintastrategiasta, vastaa kustannuskehityksestä ja muista tavoitteista koko maan tasolla sekä vastaa maakuntien digikehittämiseen liittyvästä kehittämisohjelmasta ja sen tuloksellisesta toimeenpanosta.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen liittyvät tietojärjestelmät ja tietopolitiikka sekä tiedolla johtaminen ovat hyvin olennainen osa maakuntien tietohallinnon ja digitalisoinnin kokonaisuutta ja kansalaisten palveluita. Sosiaali- ja terveysministeriö valmistelee valtiovarainministeriölle yhtenäispolitiikkaa varten tarvittavat sosiaali- ja terveydenhuollon kysymyksiä koskevat asiat sekä huolehtii maakuntien sosiaali- ja terveydenhuollon toimialasidonnaisten tietojärjestelmien, tietopolitiikan ja tietohallinnon osalta yhtenäispolitiikan toimeenpanosta ja arvioinnista sekä yhtenäispolitiikan puitteissa Kansaneläkelaitoksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjauksesta. Sosiaali- ja terveysministeriö osallistuu SoteDigi -kehitysyhtiön omistajaohjaukseen valmistelemalla valtiovarainministeriölle sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan osaamista edellyttämät asiat ja toimii niissä asiantuntijana.

Digimuutosohjelma

Valtiovarainministeriö koordinoi yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa sote- ja maakuntauudistuksen valmistelu- ja toimeenpanovaiheeseen keskittyvää digimuutosohjelmaa.

Digimuutosohjelmassa strateginen ohjausryhmä toteuttaa muutoksen strategista ohjausta ja osaltaan hyväksyy linjausesitykset valtakunnallisesti merkittävistä vastuunjako-, rahoitus- ja muista vastaavista strategisista kysymyksistä ennen niiden esittelyä päättäville ryhmille (kuva 2). Hanketoimiston johtoryhmä vastaa muutosohjelman operatiivisesta johtamisesta ja ohjaa toimeenpanoa.

Kuva 2. Digimuutoksen ja toimeenpanon organisointi

Digimuutosohjelman tehtäväkokonaisuudet

Digimuutosohjelmaan sisältyvät tehtäväkokonaisuudet jakautuvat karkeasti kansallisella toteutusvastuulla oleviin ja tulevien maakuntien toteutusvastuulla oleviin. Maakuntien vastuulla oleviin tehtäviin on jaettu ja tullaan jakamaan valtionavustusrahoitusta. Rahoituksesta löytyy lisätietoa täältä. Kansallisella toteutusvastuulla oleviin hankesalkkuihin on koottu maakuntien käynnistämisen ja jatkuvuuden kannalta välttämättömiä hankkeita ja toimenpiteitä (kuva 3).

 

Kuva 3. Digimuutosohjelman hankesalkut

Lue lisää hankesalkkukokonaisuuksista täältä.

Lisätietoa:

Yleisesitys digimuutoksen ajankohtaistilanteesta

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Tietohallinto ja ICT

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: ICT-palvelukeskus

Sote- ja maakuntauudistuksen tiekartta: Digimuutoksen kansallinen tuki

Hankeikkuna

Viimeisimmät tiedotteet:

Maakuntien ICT-palvelukeskus Vimanan asiakasneuvottelukunta koolla ensimmäistä kertaa 6.11.2017

Tiimityöympäristöt maakuntien valmistelutyöryhmien käyttöön 18.10.2017

SoteDigi Oy:lle nimitetty hallitus 4.10.2017