Muutoksessa-blogi

Löytyykö maakunnista koti myös ruotsinkielisille?

Julkaisupäivä 7.12.2017 8.30 Blogit OM

Väitän, että maakuntauudistus on paljon suurempi mullistus ruotsinkielisille kuin suomenkielisille. Väitän myös, että tätä eivät suomenkieliset ymmärrä, mutta eivät myöskään ruotsinkieliset.

Vuosina 1917–1922 käytiin valtaisa kamppailu kielikysymyksen ratkaisemiseksi Suomen nuoressa valtiossa. Yhtenä vaihtoehtona puskettiin eteenpäin mallia, jossa ruotsinkielisille olisi annettu itsehallinto muodostamalla ruotsinkieliset Uudenmaan, Turun ja Porin sekä Vaasan läänit. Lääninrajat noudattaisivat kielirajaa.

Keväällä 1918 marssi 110 722 ruotsinkielistä  vaaliuurnille äänestämään ensimmäisiä suomenruotsalaisia kansankäräjiä (Svenska Finlands folkting), joka oli tuolloin yksi itsehallinnon ilmentymä. Itsehallintoajatuksesta kuitenkin luovuttiin vuoden 1919 hallitusmuodon yhteydessä, kun suomi ja ruotsi julistettiin kansalliskieliksi.

Ruotsinkieliset saivat kuitenkin kulttuuriautonomian koulutuksessa, kun valtioneuvosto 17.11.1919 päätti osastosta, joka käsittelisi ruotsinkielisiä koulukysymyksiä. Evankelis-luterilaiseen kirkkoon perustettiin 1923 ruotsinkielinen Porvoon hiippakunta, jota koskeva suunnitelma oli ollut osa itsehallintoajatusta.

Harva varmaan tiesi, miten paljon nämä ratkaisut vaikuttaisivat suomenruotsalaisten arkeen vuonna 2017. Ruotsinkielisessä päivähoidossa ja koulussa sekä seurakunnissa palvelu ruotsin kielellä toimii hyvin. Kunnissa, joissa suomi on enemmistökielenä, muut palvelut ruotsin kielellä eivät aina toimi.

Oikeusministeriön selvitysten perusteella kielellisten oikeuksien toteutuminen on suhteessa kielivähemmistön suhteelliseen osuuteen hallinnollisella alueella. Toisin sanoen katsomalla ruotsinkielisten prosenttiosuutta kunnassa voidaan kertoa, miten todennäköisesti he saavat palvelua omalla kielellään.

Ja mitä me opimme historiasta? Ainakin sen, että kieliryhmät pitää ottaa huomioon, kun hallinto pistetään uusiksi. Miten se tehdään, on ratkaistava nyt, maakuntien muodostamisen yhteydessä.

Tulevista 18 maakunnasta viisi on kaksikielisiä, ja yhdessä sijaitsee saamelaisten kotiseutualue. Elävä kaksikielisyys on toisin sanoen maakuntauudistuksessa harvojen ulottuvilla.

Mahdollisuuksien näkeminen onkin hyvä lähtökohta, kun pohditaan miten maakunnissa tulisi toimia. Mitä siis tarvitaan?

1. Asenne: Maakunnan virkamiesten ja erityisesti johdon asenne on ratkaiseva. Kielikysymys on tärkeä ja liittyy kaikkeen. Jos kielelliset oikeudet eivät toteudu, eivät muutkaan oikeudet toteudu. Jos ruotsinkielisyys unohtuu, niin unohtuu myös identiteetti ja osa maakunnan asukkaista.

2. Antakaa kielivähemmistön päättää itse: Vähemmistöön kuuluva näkee asioita, joita valtaväestö ei näe. Ne ovat silti ihan totta. Antakaa kielivähemmistön vaikuttamistoimielimelle aidot mahdollisuudet vaikuttaa palveluihin.

3. Älkää viivytelkö: Kielikysymys ei ole asia, joka ratkaistaan sitten, kun muut isot asiat on ratkaistu. Kieli on osa palvelun laatua. Jos tätä ei oteta huomioon toiminnan suunnittelun alkuvaiheessa, sitä on haasteellista saada mukaan jälkeenpäin.

Entä se mullistus? Ruotsinkieliset ohoi! Melkein kaikkialla teidän osuutenne maakunnassa tulee olemaan pienempi kuin osuutenne omassa kotikunnassanne. Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa ne ruotsinkieliset, jotka ovat olleet enemmistönä omassa kunnassaan, joutuvat pienen vähemmistön rooliin maakunnassa. Mahdollisuudet vaikuttaa omankielisiin palveluihin demokraattisen edustuksen kautta heikkenevät todennäköisesti olennaisella tavalla.

Maakuntauudistuksessa tarvitaan kieliryhmien yhteistyötä. Vähemmistön on voitava luottaa siihen, että enemmistö pitää heidän asioitaan tärkeinä. Enemmistön on luotettava siihen, että vähemmistö on omien asioidensa asiantuntija. Ja ennen kaikkea, tulevassa maakuntauudistuksessa on kaikki mahdollisuudet luoda jotain uutta ja innovatiivista aidon kaksikielisyyden säilyttämiseksi. Haastan teidät siihen.

Corinna Tammenmaa
kieliasiainneuvos
oikeusministeriö

Kommentit
Ei kommenteja vielä. Ole ensimmäinen.
Selaa blogin artikkeleita