FI SV

Osallistamista Pohjanmaan tapaan

10.1.2018 15.09
Uutinen
Osallistamista Pohjanmaan tapaan

Kun maakunta- ja sote-uudistuksen voimaanpanoa siirrettiin vuodella eteenpäin, päätettiin Pohjanmaalla hyödyntää lisäaikaa yhteiseen keskusteluun. Syksyllä 2017 valmistelussa paneuduttiin strategiatyöhön ja asukkaiden ja sidosryhmien mielipide haluttiin mukaan uuden maakunnan arvojen, vision ja palvelulupauksen muodostamiseen. Osallistamisen keinot ovat olleet vanhoja tuttuja, kuten kansalais- ja henkilöstökyselyt sekä tilaisuudet, mutta niiden toteutustavoissa on kokeiltu uutta.

Omaiset mukaan työpajaan

Marraskuussa Pohjanmaan kunnan- ja kaupunginjohtajat kutsuttiin työpajaan omaisen kanssa. Vastaava työpaja, johon kutsutaan poliittisen viiteryhmän jäsenet omaisineen, järjestetään alkuvuodesta 2018. Ottamalla omaiset samaan työpajaan uudistuksen kanssa pitkään työskennelleiden kunnanjohtajien kanssa haluttiin tuoda keskustelua lähemmäs asukkaiden arkea.

Kaupungin- ja kunnanjohtajien sekä heidän omaistensa yhteisessä keskustelussa työpajan puheenjohtajalla on tärkeä rooli. Virkamiehet ovat sisällä ammattisanastossa ja tottuneita tuomaan oman mielipiteensä esiin, jolloin puheenjohtajan piti pitää huolta siitä, että omaiset saivat riittävästi puhetilaa ja että keskustelussa käytetyt termit olivat kansantajuisia.


Muutosjohtaja Jukka Kentala ja muutosagentti Pia Vähäkangas keskustelevat omaisena työpajaan osallistuneen Britta Saaren kanssa muun muassa omaishoitamisesta ja ikäihmisten palveluista. Vakavista aiheista huolimatta työpajassa visioitiin rennossa yhteishengessä.

Asiakkaan näkemyksistä pohjaa strategialle

Työpajassa kuultiin monia tarinoita hoitotyön arjesta mm. pitkään miehensä omaishoitajana toimineelta Britta Saarelta. Saari osallistui tilaisuuteen Kristiinankaupungin kaupunginjohtaja Riitta El-Nemrin omaisena.

"Hienoa, että tällainen tilaisuus järjestettiin. On erittäin tärkeää ottaa huomioon myös asiakkaiden näkemyksiä palveluita suunniteltaessa. Itselläni on pitkä kokemus omaishoitajana ja näkemystä muun muassa kotisairaanhoidosta, siksi mielelläni kerron ajatuksistani ja jaan tietoa asiakkaan näkökulmasta. Työpajaan osallistuminen oli itse asiassa oikein hauskaa", Saari kuvaili tunnelmiaan työpajan jälkeen.

Muutosjohtaja Marina Kinnunen kertoi omakohtaisen esimerkin omista isovanhemmistaan, jotka saavat saman maakunnan eri kunnissa hyvin erilaista palvelua. Esimerkkien kautta kirkastui tavoite, joka Pohjanmaan valmistelussa on nostettu esiin: Otetaan käyttöön eri kuntien parhaat tavat toimia ja levitetään nämä toimintamallit koko maakuntaan.

Keskustelu asukkaiden kanssa jatkui vaikuttamisilloissa

Kunnan- ja kaupunginjohtajille ja heidän omaisilleen järjestetyn työpajan jälkeen samoista teemoista keskusteltiin vaikuttamisilloissa, joita järjestettiin kolme eri puolilla maakuntaa. Iltojen tavoitteena oli sekä jakaa tietoa uudistuksesta että tavoittaa asukkaiden ajatuksia ja ideoita.

Perinteistä puhuvien päiden auditoriotilaisuutta haluttiin välttää ja saada aikaan aitoa keskustelua. Siksi osallistujat jaettiin pienryhmiin. Ryhmien puheenjohtajina toimi uudistuksen valmistelussa mukana olevia henkilöitä ja keskustelun runkona oli mahdollista käyttää valmiita kysymyksiä. Pienryhmissä valmistelijoiden oli myös mahdollista vastata osallistujien kysymyksiin uudistuksesta.

Osa osallistujista yllättyi illan ohjelmasta, mutta tilaisuuden päättyessä kerätyn kirjallisen palautteen ja välittömän suullisen palautteen perusteella osallistujat olivat tyytyväisiä toteuttamistapaan ja tunsivat tulleensa kuulluiksi paremmin kuin luentomaisessa tilaisuudessa olisi ollut mahdollista.

Kaskisissa asuvalle Tapio Niemelle on tärkeää, että palvelut ovat saatavilla läheltä.

Kyselyt matalan kynnyksen osallistumista

Syksyn 2017 aikana Pohjanmaan maakuntauudistuksen valmistelussa toteutettiin kansalaiskysely. Kyselyllä selvitettiin asukkaiden mielipidettä siitä, mihin asioihin uuden maakunnan pitäisi palveluissaan panostaa. Kyselyn avulla saatiin arvokasta tietoa asioista, jotka asukkaille ovat tärkeitä sekä tukea uuden maakunnan arvotyölle. Kyselyyn osallistui 654 asukasta.


Tutustu tarkemmin: 

Lue lisää valmistelusta Pohjanmaalla

Ajankohtaista Hyvät käytännöt