Strateginen ohjausryhmä linjaa maakunta- ja sote-uudistuksen digitalisaation muutosta

Sosiaali- ja terveysministeriö Valtiovarainministeriö 11.10.2017 11.46
Uutinen

Ohjausryhmä käsittelee erityisesti rahoitusta, maakuntien digi-yhtenäispolitiikkaa ja hankkeiden etenemistä.

Ohjausryhmään on kutsuttu edustajat eri ministeriöistä, Kelasta, Suomen Kuntaliitosta, Helsingin kaupungilta ja maakuntien muutosjohtajien puheenjohtajistosta. Valtiovarainministeriö on asettanut ohjausryhmän ja sen puheenjohtajana toimii alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti. Ohjausryhmä on kokoontunut kolme kertaa.

Ensimmäisissä kokouksissa on tarkennettu strategisen ohjausryhmän, maakuntauudistuksen hanketoimiston johtoryhmän ja hanketoimiston rooleja ja niiden keskinäisiä prosesseja. Hanketoimisto toimii valtiovarainministeriössä.

Ohjausryhmän tärkeänä tehtävänä on käsitellä ICT-asioihin liittyvät strategiset hankkeet sekä niihin liittyvät budjetti- ja kehysesitykset ennen niiden menoa eteenpäin. Ohjausryhmä ottaa kantaa esitysten kannatettavuuteen, mutta ei siihen, mistä ne rahoitetaan. Tavoitteena on varmistaa, että investointeja tehdään oikeisiin kohteisiin. Käsittelyssä joudutaan ottamaan huomioon valtion talousarvio- ja kehysaikataulut.

Maakuntien tueksi tehdään digi-yhtenäispolitiikka

Valtioneuvosto teki 28.6.2017 periaatepäätöksen, jossa linjattiin maakuntien tietojärjestelmien ohjaamisesta, hallinnoinnista ja kehittämisestä. Periaatepäätöksessä linjattiin myös, että käytännön toteutuksia varten muodostetaan yhtenäispolitiikka, jonka avulla tarkennetaan eri toimintatapoja ja eri toimijoiden rooleja. Politiikka tuottaa tietoa julkisen talouden suunnitteluprosessia (JTS) varten. Yhtenäispolitiikka tarkoittaa lyhyesti asioita, joissa maakuntien ja valtion on onnistuttava yhdessä ja toimittava yhteisesti, jotta tietojen hyödynnettävyys ja liikkuvuus, tietosuoja ja tietoturvallisuus sekä kustannustehokkaat digitaaliset palvelut voidaan toteuttaa.

Maakuntien digi-yhtenäispolitiikka

Yhtenäispolitiikka liittyy useiden toimijoiden rooleihin ja tehtäviin ja siksi sen valmistelua tehdään monessa ministeriöissä kunkin toimivallan mukaisesti. Digimuutoksen hanketoimisto koordinoi valmistelutyötä. Valmistelun sihteeristön muodostavat erityisasiantuntija Tuija Kuusisto (VM) sekä projektipäällikkö Tomi Hytönen (VM) ja johtaja Minna Saario (STM). Työssä haastatellaan maakuntien edustajia ja yhtenäispolitiikkaa työstetään iteroiden ja laajasti osallistaen. Tavoitteena on, että yhtenäispolitiikka saadaan valmiiksi ja voidaan julkaista periaatepäätöksenä maaliskuussa 2018.

Maakunta- ja sote-uudistuksen ICT-muutoksen rahoitus

Strateginen ohjausryhmä käsitteli 4.10. digitalisaatioon liittyvien hankkeiden rahoitusta.

Vuonna 2017 digimuutosta rahoitetaan valtion budjetista seuraavasti:

  • Maakuntahallinnon esivalmistelu n. 22 milj. euroa
  • Maakuntien ICT-muutosten valmistelun tuki 15 milj. euroa
  • Valtakunnalliset palvelukeskukset 1,86 milj. euroa
  • Ohjaustoimenpiteet, koordinointi, muutosvalmennus n. 8 milj. euroa (VM ja STM)
  • Sote valinnanvapauden ratkaisujen pilotointi 30 milj. euroa

Lisäksi Valtion kehitysyhtiö Vake Oy on pääomittanut SoteDigi-yhtiötä 90 milj. eurolla.

Vuodelle 2018 valtiovarainministeriö ehdottaa rahoitusta seuraavasti:

  • Maakuntien ICT-muutoksen tuki, yhteiset järjestelmät ja ICT-palvelukeskus 130 milj. euroa
  • Maakuntahallinnon esivalmistelu ja perustaminen n. 40 milj. euroa
  • Talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskus 1 milj. euroa
  • Kuntien tietohallinnon muutostoimet 2,5 milj. euroa
  • Ohjaustoimenpiteet, koordinointi, muutosvalmennus n. 7 milj. euroa (VM ja STM)
  • Lisäksi soten valinnanvapausmallin pilotointiin on ehdotettu sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoimalle määrärahamomentille 100 milj. euroa (tämä on pääosin muuta kuin ICT-toteutuksiin tarkoitettua rahaa).

Edellä mainitusta maakuntien ICT-muutoksen tuesta jaetaan avustuksia, joilla tuetaan ICT-muutoksen valmistelua ja toteutusta. Avustuksia jaetaan perustellun tarpeen mukaisesti.

Rahoituksen käyttösuunnitelma on luonnos ja siihen voi tulla muutoksia budjetin käsittelyn yhteydessä.

Käyttösuunnitelma käsitellään kokonaisuutena maakunta- ja soteuudistuksen virkamiesjohtoryhmässä ja käytetään maakunta- ja soteuudistuksen projektiohjausryhmässä. Maakuntauudistuksen projektijohtaja esittelee käyttösuunnitelman reformiministerityöryhmälle.

Virkamiesjohtoryhmän linjaamana tehdään tarkempi rahojen kohdennus eri organisaatioille ja digimuutosohjelmalle.

SoteDigi-yhtiön tilanne

Yhtiölle on nimitetty hallitus 3.10.2017. Hallituksen puheenjohtajana aloittaa Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtaja Hannu Leskinen ja jäseninä ovat Tapio Niskanen sekä Siv Schalin.

Liiketoimintasuunnitelman luonnos ja toimintaohjeluonnos on luovutettu hallitukselle.  Ensimmäiset kehitettävät palvelut on tarkoitus valmistella yhteistyöprojekteissa, joihin maakuntien edustajat osallistuvat.

Kansallinen valinnanvapauden tiedonhallintapalvelu

Ohjausryhmä käsitteli 6.9.2017 kansallisen valinnanvapausmallin tarvitseman tietojärjestelmäkokonaisuuden rakentamista ja puolsi sitä, että Kela aloittaa kansallisen tiedonhallintapalvelun rakentamisen. Ohjausryhmä puolsi myös 10 miljoonan euron osoittamista hankkeelle sosiaali- ja terveysministeriön hallinnoimasta vuoden 2017 määrärahasta. STM valmistelee hankkeen jatkorahoitusta. Hankkeiden kokonaiskustannus- ja hyötyarviot pitää tehdä huolellisesti.

Kela rakentaa projektissaan vallinnanvapausmallin tarvitseman tietojärjestelmäkokonaisuuden.

Digimuutoksen hankesalkku

Strateginen ohjausryhmä katselmoi hankkeiden yleistilanteen. Hankkeet on koottu kuuteen kokonaisuuteen. Hankkeita tehdään tiiviissä yhteistyössä eri ministeriöiden kesken ja yhteistyö on alkanut hyvin.

Digihankkeet VM:n ja STM:n hankesalkku

Erityisesti palvelukeskusten perustaminen, toimialariippumattomat migraatiot ja arkkitehtuurityö ovat edenneet aikataulujen mukaisesti. Strateginen ohjausryhmä seuraa hankkeiden toteutuksen etenemistä säännöllisesti.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Tomi Hytönen, p. 02955 30279, etunimi.sukunimi(at)vm.fi
Johtaja Minna Saario, p. 0295 163 146 etunimi.sukunimi(at)stm.fi

Maakunta- ja sote-uudistuksen verkkosivu

Korjaus: Rahoituskappaleen kursiivilla merkittyä kohtaa on täsmennetty 13.10.2017 klo 12.35.