Tarvitaan uskallusta ajatella sotea myös toisin

Sosiaali- ja terveysministeriö 5.7.2017 18.20
Uutinen
Tarvitaan uskallusta ajatella sotea myös toisin

Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen tavoitteena on ollut ja on, että tulevaisuudessakin pystyisimme turvaamaan apua ja tukea tarvitsevalle ihmiselle hänen tarvitsemansa palvelut.

Palvelujamme pidetään kansainvälisissä arvioissa kustannustehokkaina ja kattavina. Myös palvelujen käyttäjät ovat niihin varsin tyytyväisiä.

Tosiasia kuitenkin on, että palveluja tarvitsevilla ihmisillä ollut ongelmia saada tukea ja apua tarpeeksi ajoissa. Palveluja on ollut vaikea organisoida niin, että ne olisivat olleet helposti ja sujuvasti saatavilla. Ne eivät myöskään ole aina vastanneet riittävän hyvin ihmisten tarpeisiin.

Tiedämme, että palvelujen tarve kasvaa tulevaisuudessa. Valmistelussa on haettu ratkaisuja, joilla henkilöstö, osaaminen ja rahat saataisiin riittämään. Tällä taattaisiin, että eri puolilla Suomea kaikilla olisi mahdollisuudet saada laadukkaita ja turvallisia palveluja riittävästi niin, että ne nykyistä paremmin auttaisivat erityisesti paljon palveluja tarvitsevia.

Julkisesta keskustelusta voisi luulla, että soteen olisi olemassa yksi ideaalinen malli. Näin ei kuitenkaan ole, kirjoittaa sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Päivi Sillanaukee blogissa.

Lue lisää...